[:sv]Är läropliktsreformen förnuftig?[:fi]Onko oppivelvollisuusuudistus järkevää?[:]

[:sv]Den första stora läropliktsreformen skedde år 1921 då det fastställdes att läroplikten skulle gälla alla barn i åldern 6 – 13 år. Det här innebar då att den skulle omfatta hela den sexåriga folkskolan. Vid övergången till grundskolan på 1970-talet förlängdes läroplikten till och med utgången av den nioåriga grundskolan eller senast det år barnet fyller 17 år. Sedan dess har utbildningsväsendet utvecklats i många avseenden. Utvecklingen har skett särskilt på det som kom att kallas andra stadiet och avser gymnasie- och yrkesutbildningen. I synnerhet yrkesutbildningen har fått olika nivåer och olika upprätthållare.

Arbetskraftsmyndigheternas utbildning har ytterligare kompletterat utbildningsmöjligheterna. År 2018 beslöt Sipiläs regering om en ny Finansieringsform 10, för arbetskraftsutbildningen. Denna trädde i kraft från början av 2019 och möjliggjorde utvidgad läroavtalsutbildning ordnad av arbetsgivare som är i behov av arbetstagare inom specifika yrken. Denna reform innebar att arbetstagarens förmåga att utföra arbetet genom kunnande i yrkesprov blev avgörande, inte utbildningstiden. De studerande fick möjlighet att specialisera sig inom yrkesområdet. Det huvudsakliga ansökningsförfarandet till utbildningen sker fortgående men kan också göras genom den gemensamma antagningen. För alla studerande uppgörs en personlig studieplan i vilken också skall ingå handlednings- och stödtjänster. Studierna skall ske flexibelt både på en arbetsplats, på en läroanstalt och mer än tidigare i virtuella miljöer.

Genom att på detta sätt möjliggöra en utlokalisering av utbildningen till företagen uppstår ändå en risk att utbildningen blir så smal, att den väsentligt begränsar en del studerandes möjligheter att byta arbetsplats. Denna utbildning sker huvudsakligen enligt arbetsgivarnas behov och oftast på finska. Den nuvarande tendensen är att inom andra stadiets utbildning i allt högre grad differentiera utbildningen. Avsikten är att utsträcka utbildningen till en så stor andel av årsklassen som möjligt.

I den nuvarande regeringens program ingår Vänsterförbundets krav på en förlängning av läroplikten till 18 års ålder. Differentieringen av utbildningen på andra stadiet kan medföra lika stora utbildningsskillnader som före införandet av grundskolan, nu på en högre utbildningsnivå. Detta förlänger åtminstone utbildningstiden och innebär att många unga inleder sin yrkesverksamhet senare än under 1900-talet. Också modersmålslektorer vid gymnasiet har klagat över att den skolformens undervisning i allt högre grad börjar innefatta högskole-element (Blauberg 2020).

Regeringens förslag till förlängning av läroplikten till 18 år kritiseras av Finlandssvenska skolungdomsförbundets ordförande Alexandra Wegelius (2020) emedan det att andra stadiet blir obligatoriskt inte ger garantier för att unga inte marginaliseras. Hon skulle hellre se att man satsade på att hjälpa de elever som verkligen behöver hjälp och tänker väl då på grundskolans resurser.

Utbildningsstyrelsen meddelade nyligen om att minst 4000 elever i årskurserna 7 – 9 så ofta skolkar från skolan att det riskerar leda till allvarliga problem. Lärarkåren uppger att problemet håller på att bli värre. Utbildningsstyrelsen påminner om att frånvaron korrelerar med tendenser att hoppa av skolan och svårigheter senare i livet. De mest centrala orsakerna uppges vara psykisk ohälsa och bristande intresse för undervisningen. Andra betydande orsaker är sjukdom, omständigheter i hemmet och sociala problem i skolan såsom avsaknad av vänner och mobbning. Problemen förekommer i lika hög grad bland både flickor och pojkar. För att motverka mobbning har Utbildningsstyrelsen utvecklat ett åtgärdsprogram, KiVa-skola, i vilket många skolor deltar.

Reetta Pietikäinen från Into (Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry) – en förening som betonar uppsökande ungdomsarbete har i en blogg framhållit att för att lyckas i sitt syfte kräver förlängningen av läroplikten med ett år att ökade resurser för elevvård och studiehandledning samt utökat samarbetet mellan utbildningsanordnarna och ungdomsverkstäderna för att stöda de unga som är i den svagaste positionen. Bland de fem viktigaste åtgärderna räknar hon också upp, individuellt bemötande i skolan, låg tröskel till psykiatrisk- och rusmedelsvård samt terapi. Hon betonar också utökad uppsökande verksamhet.

I en ledare i HBL prisade Susanna Ginman regeringens förslag att utsträcka läroplikten till 18 år som historiskt. Hon menade att det kostar mycket att förlänga läroplikten, men det är en framtidsinvestering eftersom ett litet land som Finland är beroende av att en större del av begåvningsreserven skulle kunna utnyttjas. Som det nu är sackar Finland efter när det gäller andelen som får högre akademisk utbildning i jämförelse med andra OECD-länder. Hon upplever regeringens mål som nödvändigt eftersom sysselsättningsgraden bland de som har en examen från andra stadiet är 70 % mot bara 45 % bland de som endast har grundskoleutbildning.

Å andra sidan noterar hon också lärarfackets motargument, att reformen kommer alltför snabbt på och en alltför stor del av resurserna kommer att gå till skolresor och andra socialutgifter i stället för till undervisningen. Den politiska oppositionen förstår inte alls den historiska betydelsen av en sådan här reform och skulle nöja sig med att föräldrar och elever själva fortsätter att betala för utbildningen på andra stadiet.

En tills vidare obesvarad fråga är vad som händer då eleven fyller 18 år, men av någon orsak ännu inte har avslutat sin yrkes- eller gymnasieutbildning. Då har det offentliga inte längre någon skyldighet att bekosta elevens studier och eleven kan då inte längre tvingas fortsätta sina studier såvida det inte uttryckligen nämns i bestämmelserna. Litet märkligt skulle det nämligen vara att ålägga en myndig medborgare läroplikt. Sen måste man ha klart för sig att kostnaderna för högre yrkesutbildning inte kommer att beröras av läroplikten eller bekostas av det offentliga.

Nu undrar jag om det här håller på att bli en jämförelse mellan äpplen och päron. Jag har också lutat mot Wegelius åsikt, men det hon egentligen talar om är bristerna i grundskolan. De åtgärdas naturligtvis inte genom förlängd läroplikt även om den påverkar möjligheterna till att få en arbetsplats. Förlängningen av läroplikten är en logisk och historisk åtgärd, men är också ett exempel på “lek med lådor” som ofta är typisk finsk polit. Genom att rita en ny låda för strukturerna föreställer man sig lösa ett politiskt problem, utan att överhuvudtaget ta sig an själva problemet.

De 2 – 3 % av eleverna som skolkar i årskurserna 7 – 9 utgör naturligtvis endast toppen av ett isberg. Om man inser att den verkliga andelen elever med psykosociala problem kan vara tiotals gånger större närmar man sig de procentsatser som sedan efter avslutad utbildning inte kan förverkliga sig i arbetslivet. Man kan hävda att det finns en risk för att förlängningen av läroplikten i stället för att lösa problemet förvärrar det genom att de som håller på att bli drop-outs ytterligare traumatiseras av att inte passa in i systemet. Sålunda håller jag med både Ginman som ser reformen som logisk och historisk och Wegelius som framhåller att reformen inte kan lösa själva problemet. Man kan inte ignorera Gausskurvan som visar att det alltid finns en grupp som inte når upp till normerna. Månne det är så att problemets kärna ligger i det politiska målet att göra Finland så effektivt och produktivt som möjligt. Vad man då måste offra för att uppnå målet borde man nog också göra klart för sig.

En förlängning av läroplikten till 18 års ålder kommer att utgöra ett utomordentligt sätt att fira läropliktens 100 års jubileum. Men läroplikten kunde nog inledas redan tidigare än nu för att så tidigt som möjligt kunna stöda barn med olika slag av problem.

Litteratur:

Blauberg Rolf: Kravnivån i gymnasiet och studentexamen behöver också diskuteras. (HBL 7.10.2020, 19.)

Cavonius Gösta (1973) Finlandssvensk folkskola under ett halvsekel 1921 – 1972. Helsingfors

Folkskollag 247/1957, 4 – 5 §

Ginman Susanna: Historisk läropliktsreform. (HBL 21.10.2020, 4)

Grundskolförordning 443/1970, 7 § 2 mom.

Pietikäinen Reetta (2020) Miten koulutuspolulta putoaminen estetään? <https://www.intory.fi/uutiset/blogi-miten-koulutuspolulta-putoaminen-estetaan/?fbclid=IwAR18hfWLkrXF9mnU5k0fuHXS8sApgY-2nArz4VUZGdN45KK1jbFkNNYti2Q#.X5APA420HAg.facebook&gt;

Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lag om yrkesutbildning och till vissa lagar som har samband med den RP 39/2017.

<https://minedu.fi/documents/1410845/4297550/OKM+AKR+mika+muuttuu+opiskelija.pdf/6952c82f-92af-4c9d-853b-7e1ed1b3ed7b&gt;.

Tusentals elever skolkar ofta. (HBL 10.9.2020, 7.)

Wegelius Alexandra (VBL 19.10.2020)

Martin Gripenberg[:fi]Ensimmäinen merkittävä oppivelvollisuusmääräys toteutettiin vuonna 1921, jolloin määrättiin oppivelvollisuus kaikille 7 – 13-vuotiaalle lapsille. Tämä kattoi silloin koko kuusivuotisen kansakoulun. Siirryttäessä peruskouluun 1970-luvulla oppivelvollisuutta jatkettiin yhdeksänvuotisen peruskoulun loppuun asti tai enintään lapsen 17-vuotissyntymäpäivään. Siitä lähtien koulutusjärjestelmä on kehittynyt monilta osin. Kehitystä on tapahtunut erityisesti siinä mitä alettiin kutsumaan toisen asteen koulutukseksi, eli lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.

Lisäksi työvoimaviranomaisten koulutus on edelleen täydentänyt koulutusmahdollisuuksia. Vuonna 2018 Sipilän hallitus teki päätöksen uudesta Työvoimakoulutuksen rahoitusmallista 10. Tämä tuli voimaan vuoden 2019 alusta ja mahdollisti laajennetun oppisopimuskoulutuksen työntekijöitä tarvitseville työnantajille. Uudistus merkitsi, että työntekijän kyky suorittaa työtä ammatillisten kokeiden tietämyksen avulla tuli ratkaisevaksi eikä enää koulutusjakson aika. Opiskelijoille annettiin mahdollisuus erikoistua ammatillisella alallaan. Pääasiallinen hakumenettely koulutukseen tapahtuu jatkuvasti, mutta siihen voi hakea myös yhteishaun kautta. Kaikille opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka sisältää myös ohjaus- ja tukipalvelut. Opintojen on tapahduttava joustavasti sekä työpaikalla, oppilaitoksessa että aikaisempaa enemmän virtuaaliympäristöissä.

Mahdollistamalla tällä tavalla koulutuksen ulkoistamisen yrityksille syntyy kuitenkin riski, että osa ammatillisesta koulutuksesta tulee niin kapeaksi, että joidenkin opiskelijoiden mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa saattavat supistua merkittävästi. Koulutus tapahtuu lähinnä työnantajien tarpeen mukaan useimmiten suomen kielellä. Huomioitava on kuitenkin tendenssi yhä enemmän eriyttää koulutusta toisella koulutusasteella tarkoituksena laajentaa koulutusta mahdollisimman suurelle osalle vuosiluokkia.

Nykyisen hallituksen ohjelma sisältää vasemmistoliiton vaatimuksen oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen. Toisen asteen erottelu voi johtaa yhtä suuriin koulutuseroihin kuin ennen peruskoulua, mutta nyt korkeammalla koulutustasolla. Tämä ainakin pidentää koulutusjaksoa ja tarkoittaa, että monet nuoret aloittavat työelämänsä myöhemmin kuin 1900-luvulla. Myös lukion äidinkielen opettajat valittavat, että tämän koulumuodon opetus yhä enemmän alkaa muistuttaa korkeakouluopintoja. (Blauberg 2020).

Suomen ruotsinkielisen koulunuorisoliiton puheenjohtaja Alexandra Wegelius (2020) kritisoi hallituksen ehdotusta oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen, koska hän on sitä mieltä, että uudistus ei pysty takaamaan, etteikö nuoria kuitenkin syrjäytyisi. Hänen mielestään olisi nyt tärkeämpää panostaa todella apua tarvitsevien opiskelijoiden auttamiseen.

Opetushallitus ilmoitti äskettäin, että vähintään 4000 oppilasta luokilla 7–9 usein lintsaa (ovat luvattomasti poissa) koulusta. Tämä saattaa johtaa vakaviin ongelmiin. Opetushenkilöstön mielestä ongelma on jopa pahenemassa. Opetushallitus muistuttaa, että poissaolo korreloi koulunkäynnin keskeyttämisen ja vaikeuksien kanssa myöhemmin elämässä. Keskeisimpien syiden sanotaan olevan mielenterveys ja kiinnostuksen puute opetukseen. Muita merkittäviä syitä ovat sairaus, kotona vallitsevat olosuhteet ja sosiaaliset ongelmat koulussa kuten ystävien puute ja kiusaaminen. Ongelmia esiintyy yhtä paljon sekä tyttöjen että poikien keskuudessa (HBL 2020). Kiusaamisen vastustamista varten Opetushallitus on kehittänyt toimenpideohjelman KiVa-koulu, johon moni koulu onkin liittynyt.

Reetta Pietikäinen Into (Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry) on myös blogissa painottanut, että oppivelvollisuuden pidentäminen vuodella jotta tuettaisiin heikommassa asemassa olevia nuoria vaatii lisää resursseja opiskeluhuoltoon ja opinto-ohjaukseen sekä lisää yhteisyötä oppilaitosten ja työpajojen kesken. Hän listaa yhdistyksen näkökulmasta viisi tärkeintä toimenpidettä johon kuuluu myös koulun yhteisöllisyyden ja nuorten yksilöllisen kohtaamisen vahvistamista nuorisotyön avulla, matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen lisääminen sekä nuorten terapiatakuun toteuttaminen sekä koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyön vahvistaminen.

Susanna Ginman (2020) kiitti HBL:n pääkirjoituksessa hallituksen ehdotusta oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen historialliseksi. Hänen mielestään oppivelvollisuuden jatkaminen maksaa paljon, mutta on investointi tulevaisuuteen, koska pieni maa, kuten Suomi, on riippuvainen siitä, että lahjakkuusreservistä voitaisiin käyttää suuri osa. Nyt Suomi on jäljessä korkeampaa akateemista koulutusta saavien osuuden suhteen verrattuna muihin OECD-maihin. Hän pitää hallituksen tavoitetta tarpeellisena, koska toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on 70 prosenttia, kun peruskoulun suorittaneiden osuus on vain 45 prosenttia.

Tosin hän huomioi myös Opettajajärjestön vasta-argumentit, että uudistus tulee liian nopeasti ja liian suuri osa resursseista menee koulumatkoihin ja muihin sosiaalimenoihin opetuksen sijaan. Poliittinen oppositio ei ollenkaan ymmärrä tällaisen uudistuksen historiallista merkitystä ja tyytyisi siihen, että vanhemmat ja opiskelijat itse jatkossakin kustantaisivat toisen asteen koulutuksen.

Toistaiseksi vastaamaton kysymys on mitä tapahtuu oppilaan täytettyä 18 vuotta, jos hän jostakin syystä ei vielä ole päättänyt ammattikoulu- tai lukiokoulutustaan. Silloin julkinen taho ei enää olisi velvollinen maksamaan opinnoista eikä oppilasta voitaisi pakottaa jatkamaan opintojaan, jollei sitä sisällytetä erikseen määräyksiin. Hieman omituista olisi nimittäin asettaa oppivelvollisuutta täysi-ikäiselle kansalaiselle. Sitten pitää myös olla tietoinen, että oppivelvollisuusmääräykset eivät tule koskemaan korkeamman ammattikoulutuksen kustannuksia.

Nyt ihmettelen, vertaillaanko tässä omenoita ja päärynöitä. Olen myös nojautunut Wegeliuksen mielipiteeseen, mutta hän puhuu oikeastaan peruskoulun puutteista. Tietysti niitä ei korjata laajennetulla oppivelvollisuudella, vaikka se vaikuttaa opiskelijoiden työnsaantimahdollisuuksiin. Oppivelvollisuuden jatkaminen on looginen ja historiallinen toimenpide, mutta se on myös esimerkki tyypillisestä suomalaisesta “laatikkoleikki-politiikasta”. Piirtämällä rakenteille uuden laatikon kuvitellaan ratkaistavan poliittinen ongelma käsittelemättä itse ongelmaa ollenkaan.

Ne 2 – 3% oppilaista, jotka luokilla 7 – 9, jotka lintsaavat, ovat tietysti vain jäävuoren huippu. Jos ymmärtää että todellinen osuus oppilaista, joilla on psykososiaalisia ongelmia voi olla kymmenkertaisesti suurempi, lähestytään niitä prosenttiosuuksia, jotka kuvailevat nuoria, jotka koulutuksen päätyttyä eivät pysty toteuttamaan itseänsä työelämässä. Voi väittää, että on olemassa vaara, että oppivelvollisuuden laajentaminen ongelman ratkaisemisen sijaan pahentaa sitä. Poisputoavat oppilaat saattavat traumatisoitua yhä pahemmin siitä, että he eivät sovi järjestelmään. Näin ollen olen samaa mieltä sekä Ginmanin kanssa, joka pitää uudistusta loogisena ja historiallisena, että Wegeliuksen kanssa siitä, että uudistus ei pysty ratkaisemaan varsinaista ongelmaa. Ei ole viisasta olla huomioimatta Gauss-käyrää, joka osoittaa, että aina on olemassa ryhmä, joka ei saavuta normeja. Ongelman ydin saattaa olla poliittisessa tavoitteessa tehdä Suomesta mahdollisimman tehokas ja tuottava. Tässä tavoitteenasettelussa pitää myös tehdä selväksi mitä on uhrattava tavoitteen saavuttamiseksi.

Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 vuoteen on erinomainen tapa juhlia oppivelvollisuuden 100-vuotispäivää. Oppivelvollisuuden pitäisi kyllä alkaa jo aikaisemmin kuin nykyään, jotta voisimme mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukea lapsia, joilla on erilaisia ongelmia.

Kirjallisuus:

Blauberg Rolf: Kravnivån i gymnasiet och studentexamen behöver också diskuteras. (HBL 7.10.2020, 19.)

Cavonius Gösta (1973) Finlandssvensk folkskola under ett halvsekel 1921 – 1972. Helsingfors

Ginman Susanna: Historisk läropliktsreform. (HBL 21.10.2020, 4)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesa koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi HE 39/2017

<https://minedu.fi/documents/1410845/4297550/OKM+AKR+mika+muuttuu+opiskelija.pdfiksi HE 39/2017/6952c82f-92af-4c9d-853b-7e1ed1b3ed7b>

Peruskouluasetus 443/1970, 7 § 2 mom.

Pietikäinen Reetta (2020) Miten koulutuspolulta putoaminen estetään? <https://www.intory.fi/uutiset/blogi-miten-koulutuspolulta-putoaminen-estetaan/?fbclid=IwAR18hfWLkrXF9mnU5k0fuHXS8sApgY-2nArz4VUZGdN45KK1jbFkNNYti2Q#.X5APA420HAg.facebook&gt;

Tusentals elever skolkar ofta. (HBL 10.9.2020, 7.)

Wegelius Alexandra (VBL 19.10.2020)[:]